fi en

Vinkkejä Suomen juhlavuoden arkkitehtuuritapahtumiin

22.02.2017

Tänä vuonna satavuotiaaksi ikääntyvän kotimaamme juhlavuoteen sisältyy läjäpäin erilaisia tapahtumia. Suomi 100 -juhlinnassa kunnioitetaan myös maamme arkkitehtuuria. 

Useat eri näyttelyt ja luentosarjat tarjoavat arkkitehtuurista kiinnostuneille tekemistä läpi vuoden. Tapahtumakalenteri täydentyy varmasti vielä loppuvuotta kohden, mutta vinkkaamme jo nyt muutamia huomionarvoisia tärppejä arkkitehtuurin ystäville.

Arkkitehtuurimuseossa avautuu Kuinka Suomi modernisoitiin – 200 piirustuksen tarina -näyttely. Näyttely avaa arkkitehtipiirustuksien kautta suomalaisen arkkitehtuurin muutoksia 1800-luvulta tähän päivään. Laaja näyttely on esillä maaliskuun alusta elokuun loppuun. Arkkitehtuurimuseon pienessä näyttelysalissa on lisäksi vuoden mittaan vaihtuvia pienempiä näyttelyitä. 

Helsingin taidemuseo HAMissa juhlitaan viiden museon yhteisnäyttelyllä Modernia elämää!. Näyttely keskittyy suomalaisen modernismin saavutuksiin arkkitehtuurissa, muotoilussa ja taiteessa. 

Jo alkuvuodesta pyörinyt Architecture Speaks! -luentosarja jatkuu vielä maaliskuun puolella. Arkkitehtuurimuseon ja Aalto-yliopiston luentosarjassa kansainväliset puhujat kertovat ajankohtaisista näkökulmista arkkitehtuuriin. 

Toukokuussa Kampin Narinkkatorin laidalla sijaitsevassa Laiturissa järjestetään vuoden 2017 Kaupunkisuunnittelumessut, joiden teemana on katu. Kesäkuusta elokuuhun Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon välisellä "Kesäpihalla" järjestetään ohjelmaa, ja Oulun yliopiston arkkitehtuurin opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat pihalle Kota-nimisen tilan.

Kesäkuusta syyskuuhun Ateneum kunnioittaa maamme kansainvälisesti tunnetuinta arkkitehtiä Alvar Aaltoa. Alvar Aalto – taide ja moderni muoto -näyttelyssä on esillä Aallon tuotantoa viidenkymmenen vuoden aikaväliltä. Kokoelma kattaa muotoilija-arkkitehdin tunnistettavimpia huonekaluja, mutta myös arkkitehtuuripiirustuksia ja pienoismalleja. 

Aallon tuotantoa on totta kai aina esillä myös Jyväskylässä herran nimikkomuseossa vaihtuvien näyttelyjen kera. Syyskuussa vietetään lisäksi Alvar Aalto -viikkoa, jolloin Seinäjoella pidetään kansainvälinen arkkitehtuuriin keskittyvä vuorovaikutteinen tapahtuma

Lokakuussa julkistetaan tietenkin vielä Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto. Loppuvuoden tapahtumista saadaan varmasti tietoa lähempänä, mutta siihen mennessä tekemistä on tarjolla mukava määrä!

Back to blog