fi en

Espookin saa kaupunkipyörät – Cityfillaroinnin vallankumous saapunut jäädäkseen?

27.04.2018

Kevät on siinä pisteessä, että viimeistään nyt sietäisi kaivaa fillari varastosta, rasvata ketjut ja pumpata renkaat täyteen. Ellei sitten takatalvi yllätä vielä vapun kynnyksellä. Tai entä jos sittenkin nappaisi alleen kaupunkipyörän?

Kaksi vuotta sitten käsittelimme blogissa kaupungin kehittymistä pyöräilijöiden näkökulmasta, ja maininnan kirjoituksessa saivat suosiotaan kasvattaneet keltaiset kaupunkipyörät. Cityfillarit eivät ole jäämässä pelkästään stadilaisten iloksi, vaan kohta koittavan vapun jälkeen ne ovat myös Espoon asukkaiden käytössä!

Helsinki ja Espoo ovat nyt tiedottaneet Espoon kaupunkipyöräpalvelun avautuvan virallisesti 2. toukokuuta. Pyöräasemien verkosto laajenee Espoon puolelle yhteensä 70 aseman verran, mikä on varsin mukava määrä. Jokaisessa asemassa on tilaa kymmenelle pyörälle. Kesällä asemia tullaan pystyttämään vielä 35 kappaletta lisää. Kaupunkipyöriä testattiin jo viime vuonna myös espoolaisten voimin, ja kaikesta päätellen palaute lienee ollut positiivista.

 

 Kaupunkipyöriä asemalla. (Kuva: Arkkitehtitoimisto Eero Korhonen)

 

Helsingissähän asemia oli vielä pari vuotta sitten 50 kappaletta, mutta nyt niitä on jo 150. Kokonaisuudessaan samaan verkkoon kuuluu siis jatkossa reippaasti yli 200 pyöräasemaa. Seutulipusta ei tarvitse fillaroidessa murehtia, vaan pyörällä suhailu onnistuu kahden kaupungin välillä ilmeisesti samalla rahalla.

Helsingin ja Espoon välinen liikenne saa nyt jälleen uusia ulottuvuuksia, etenkin fillareiden parantaessa liityntäyhteyksiä viime syksynä liikennöintinsä aloittaneeseen länsimetroon (jota myös blogissa koeajettiin). Uusia pyöräasemia on nimenomaan sijoiteltu uuden metroradan varrelle.

 

Pyöräilysiltoja Helsinkiin?

 

Palataan vielä hetkeksi Helsinkiin. Pyöräily tulee nimittäin näkymään keskustassa tulevaisuudessa myös muutenkin kuin keltaisten cityfillareiden vilinänä. Tai ainakin suunnitelmia piisaa.

Alkuvuodesta on jo ehditty kohista puolesta ja vastaan, kun Helsingin rautatieasemalle kaavailtiin sekä junaradat alittavaa pyöräilytunnelia että radat ylittävää pyöräilysiltaa, joka lähtisi Kaisaniemenpuistosta.

Tältä helmikuussa ehdotettu silta voisi näyttää havainnekuvien perusteella:

 

Havainnekuva pyöräilysillasta. (Kuva: WSP / YIT)

 

Toistaiseksi 275 metrinen pyöräilysilta on kuitenkin torpattu liian hankalana rakennettavana, sekä ympäristöönsä sopimattomana. Nähtäväksi siis jää, millä tavalla rautatieaseman ihmisvilinän saa tulevaisuudessa ohitettua parhaiten – jos laisinkaan.

Odotellessa sopii ainakin ottaa pyörä alle ja testiin Kalasatamasta Mustikkamaalle vievä Isoisänsilta, joka on kaarimaiselta arkkitehtuuriltaan oikein vaikuttava ilmestys.

 

Kalasataman ja Mustikkamaan välinen Isoisänsilta. (Kuva: Arkkitehtitoimisto Eero Korhonen)

 

 

Takaisin blogiin