fi en

Joulu löysi jälleen tiensä Helsingin keskustaan

30.11.2018

 

Joulu on saapunut nyt virallisesti Helsinkiin!  Aleksanterinkadun jouluavajaisia vietettiin 24.11.2018 ja nyt upea jouluvalaistus keskustassa tuo kaupunkiympäristöön jouluntunnelmaa.  Joulunavajaisia vietettiin tänä vuonna 70. kerran.

Jouluvalot on uudistettu vuonna 2017: käytössä on nyt aiempaa kirkkaammat led-valot. Valot kulkevat Aleksanterinkatua pitkin Mannerheimintieltä Senaatintorille asti. Myös torikortteleissa ja Esplanadilla löytyy joulutunnelmaa ja kauniit valot sopivatkin hyvin katukuvaan.

 

Esplanadin puisto

 

Myös liiketilojen ikkunoihin ovat saapuneet jouluaiheiset teemat – suosituimpina, ja kenties legendaarisimpina Stockmannin ikkunat. Kaikkia jouluikkunoita ei ole vielä näytillä, mutta nyt voi jo käydä ihastelemassa esimerkiksi ihmeellistä lelumaailmaa.

 

Stockmannin perinteinen jouluikkuna

 

Keskuskatu

 

Ensi kuussa on paljon erilaisia tapahtumia, joiden avulla voi irrottautua hetkellisesti työstressistä. Torikojuilla kiertely, hyvä seura ja kuuma glögi voivat auttaa viemään ajatukset pois arjen kiireistä ja huolista. Helsingissä vaihtoehdot eivät lopu kesken. Esimerkiksi Tuomaan markkinat, Wanhan Sataman joulutapahtuma tai Annalan joulutori ovat vierailun arvoisia tapahtumia.

 

Ei muuta kuin lämmintä päälle ja ulos pikkupakkaseen nauttimaan joulunodotuksesta!

 

Näky Tuomionkirkolle torikortteleilta

 

  

Esplanadin puisto

 

Kuvat ja teksti: Arkkitehtitoimisto Korhonen 

Takaisin blogiin