Uudisrakennus 1912: kivitalo nousee Kaiku-kortteliin
Kun Kaiku-korttelin huvilavaihe oli päättynyt ja Kallion asemakaava vahvistettu, oli edellytykset uudenlaiselle, tiiviille kaupunkirakenteelle olemassa. Hämeentie 26:n kohdalla tämä merkitsi siirtymää puutarhamaisesta huvila-alueesta osaksi suurkorttelia ja kivistä katujulkisivua.
Asunto-osakeyhtiö Laaksolan perustava yhtiökokous pidettiin 8.5.1911 ja päätettiin ostaa tontti nro 23 korttelissa 331, silloiselta osoitteeltaan Itäinen Viertotie 23 – nykyinen Hämeentie 26. Tontti oli aiemmin kuulunut Kaiku-huvilatonttiin, mutta oli nyt asemakaavan myötä osa nopeasti rakentuvaa kivikaupunki
Rakennus edustaa niin sanottua ensimmäisen sukupolven kivitaloa: paikalla ei ollut aiempaa rakennuskantaa, ei edes huvilaa. Hämeentie 26 oli valmistuessaan Kallion 64. kivitalo, 42. kivinen asuinrakennus ja seitsemäs kivinen asuinrakennus Hämeentien varrella. Näin rakennus sijoittui aivan Kallion kivikaupungin varhaisimpaan ytimeen.
Rakennusmestari arkkitehtina
Talon suunnitteli helsinkiläinen rakennusmestari Leuto Armas Pajunen (1888–1950). Ennen ensimmäistä maailmansotaa rakennusmestarit vastasivat yli puolesta Helsingin suurten asuntoyhtiöiden suunnittelusta. Tämä liittyi voimakkaaseen asuntopulaan sekä siihen, että arkkitehdit eivät vielä laajasti suuntautuneet asuntojen suunnitteluun.
Pajunen suunnitteli uransa aikana yli 30 asuinkiinteistöä Helsinkiin, erityisesti Töölön alueelle. Pajunen tunnetaan myös niin sanottujen keskuskeittiötalojen kehittäjänä ja suunnittelijana sekä ratkaisujen luomisesta itsenäisten, työssä käyvien naisten asumistarpeisiin.
Rakennustyöhön osallistui työmiesten lisäksi myös tulevia asukkaita, joille maksettiin palkkaa. Työmaan aikana syntyi erimielisyyksiä työn valvonnasta ja etenemisestä, ja rakennusmestari ehdittiin jopa erottaa tehtävästään. Päätös kuitenkin peruttiin pian, koska erottamisen katsottiin aiheuttavan vielä suurempia viivytyksiä.
Korttelitalo sisäpihan ympärille
Rakennus toteutettiin sisäpihan ympärille rakentuvana korttelitalona. Hämeentien ja Kaikukujan puoleiset osat ovat viisikerroksisia, kun taas Pengerkujan puoleinen osa on matalampi. Ratkaisu seuraa Kallion varhaista korttelirakennetta, jossa rakennusmassa sopeutuu katujen korkoeroihin ja mittakaavaan.
Hämeentien puoleisen julkisivun maantasokerrokseen sijoitettiin alun perin yhtiön omistamia liikehuoneistoja, niin sanottuja puotihuoneita. Ensimmäisiin vuokralaisiin kuuluivat muun muassa postilaitos, Helsingin Yleinen Ravintoyhdistys, maitopuoti, ompelukonekauppa, valokuvausliike sekä useita pienempiä kauppaliikkeitä. Pengerkujan puolelle sijoittui puolestaan liike-, varasto- ja asuintiloja sekä alkuperäinen pesutupa.
Myöhäisjugendia Hämeentielle
Arkkitehtuuriltaan Hämeentie 26 edustaa myöhäisjugendia. Rakennuksen jykevyyttä korostaa korkea graniittisokkeli ja selkeä vaakalista, joka erottaa katutason ylemmistä kerroksista. Julkisivut on rapattu poltetun punatiilen päälle ja maalattu punaruskeiksi, joita elävöittävät valkoiseksi rapatut pystykentät sekä koristeellinen yläkerroksen friisi.
Julkisivussa esiintyy erkkereitä, ja ikkunoiden muoto ja jako vaihtelevat kerroksittain. Alemmissa kerroksissa ikkunat ovat suurempia ja koristeellisempia, kun taas ylimmän kerroksen ikkunat ovat pienempiä ja neliruutuisia. Maantason liikehuoneistojen alkuperäiset ovet ja ikkunat olivat puisia ja pieniruutuisia, mikä oli tyypillistä aikakauden kaupparakentamiselle.
Ajanmukaista tekniikkaa ja edistyksellistä asumista
Rakennus oli valmistuessaan teknisesti edistyksellinen. Jo rakentamisvaiheessa taloon asennettiin juokseva vesi ja viemäröinti jokaiseen asuntoon, ja osaan suurimmista huoneistoista rakennettiin jopa kylpyhuoneet. Tämä oli huomattavaa aikana, jolloin vielä 1930-luvulla merkittävä osa Kallion asunnoista oli vailla vesijohtoa.
Rakenteellisesti talo edustaa varhaista betonin ja teräksen yhdistelmää: välipohjissa on betonisuojattuja teräspalkkeja, alapohja on maanvarainen teräsbetonilaatta ja kantavat väliseinät ovat muurattuja tiiliseiniä. Vesikatto on monimuotoinen, saumattu peltikatto, jonka vedenpoisto on järjestetty jalkarännien ja syöksytorvien avulla.
Rakennuksen porrashuoneet ovat keskeinen osa sen arkkitehtonista ilmettä. Kiillotetut betonilattiat, näkyviin jätetyt rakenteet, marmorimaalatut seinäosat ja koristeelliset kattomaalaukset ilmentävät ajan käsitystä arvokkaasta, mutta rationaalisesta kaupunkiasumisesta. Porrashuoneet eivät olleet vain kulkutiloja, vaan edustavia sisätiloja, jotka korostivat talon statusta.
