fi en

Sushiburrito rantautuu Suomeen: Ravintola Soma valmistaa terveellistä pikaruokaa

21.03.2016

Viihtyisälle Fredrikinkadulle on avattu maaliskuun alussa sushiburritoja tarjoava Ravintola Soma. Eksoottiselta kuulostavaa herkkua on tultu maistelemaan niin sankoin joukoin, että jonot ovat yltäneet ravintolasta kadulle asti.

Arkkitehtitoimistomme suunnitteli aiemmin liiketilassa sijainneen vaateliikkeen muutostyön ravintolaksi. Valoisa ja tyylikäs tila on pienestä koostaan huolimatta toimiva – ja juuri niin soma kuin nimestä voi olettaa.

Soman perustaja Sami Ateek kertoo tutustuneensa sushiburritoihin lomamatkallaan San Fransiscossa. Lomalta Suomeen palattuaan hän otti yhteyttä gourmetkokki Samu Koskiseen. Tätä oli saatava myös Suomeen! 

Yhtiökumppaniksi lähtenyt Koskinen kehitteli ruokatuotteen ja Ateek ryhtyi luomaan brändiä Somalle.

”Havaitsimme tilausta pikaruoalle, joka on terveellistä, tuoretta ja hauskaa. Sushiburrito on kasvispainotteista ja sopii erikoisruokavalioihin, kuten vegaaneille. Tuotteet ovat myös gluteenittomia ja maidottomia”, Ateek kertoo.

Nimestään huolimatta sushiburrito ei ole täysiveristä sushia, vaikka kylmät täytteet onkin kääritty sushiriisillä voideltuun merilevälevyyn. Burrito-sana tulee nimeen aterian muodosta ja koosta, sillä se muistuttaa meksikolaista pötköä. Ateekin mukaan heidän pikaruokansa on helposti lähestyttävää, vaikka sushi ei olisikaan ennalta kovin tuttu ruoka. 

Suosituimmaksi Soman annokseksi on osoittautunut Bandit alaska, joka sisältää mm. pintapaahdettua lohta, kasviksia, inkivääriguacamolea sekä ärhäkkää wasabia. Annokset ovat toden totta täyttäviä, sillä jokaisessa rullassa on kymmenen ainesosaa.

”Kehtaan väittää, että meidän annokset ovat jopa parempia kuin alkuperäiset San Fransiscossa”, Ateek kehuu.

Soman brändiin liittyy ehdoton asiakaslähtöisyys. Annokset valmistuvat tiskillä näyttävästi asiakkaan nenän edessä. Annosten pakkausten suunnitteluun on nähty vaivaa, jotta ne olisivat mahdollisimman käytännölliset ja silmää miellyttävät. Ruoan kyytipojaksi tarjolla on talon itse valmistamaa jääteetä.

Brändin rakentamisen eteen nähty työ on kannattanut, sillä Soman suosio on ollut huikea. Laajentumistarvetta alkaa jo näkyä, vaikka ravintola ei ole ollut auki edes kahtakaan kuukautta.

Yhteydenottoja on sadellut lehdistä ja mm. erilaisista street food -tapahtumista.

”Voi olla, että kesällä Soma nähdään esimerkiksi Flow-festivaaleilla”, Ateek valottaa.

Ateek kehuu arkkitehtitoimistomme palvelua loistavaksi ja toivottaakin kaikki asiakkaamme tervetulleiksi kokeilemaan suosittuja sushiburritoja!

 

Ravintola Soma, Fredrikinkatu 27, Helsinki

Avoinna arkisin: 11-21, la: 12-21

Back to blog