fi en

Barcelonan arkkitehtuuri lämmittää syksylläkin

28.10.2015

Barcelonan kaupunki Espanjassa on itsehallinnollisen Katalonian alueen pääkaupunki. Arkkitehtuuriltaan kiinnostavassa kaupungissa on mahdollista nauttia meren läheisyydestä, kulttuurista ja vilkkaasta yöelämästä puhumattakaan hyvästä ja edullisesta ruoka- ja juomatasosta. Tämän vuoksi se on suosittu kaupunkilomakohde.

Syyskuun loppupuolella tehdyn matkamme aikana lämpötila oli joka päivä noin 20-25 celsiusastetta. Suomen kesää vastaavat lukemat sopivat mainiosti, sillä kuumemmassa ei olisikaan jaksanut liikkua ympäriinsä niin aktiivisesti.

Suurelta Montjuïcin kukkulalta näkymät kaupunkiin ja merelle olivat huikeat. Kukkulalla on paljon upeita puutarhoja, joita kiertäessä jalat joutuivat koetukselle. Montjuïcilta on mahdollisuus laskeutua gondolihissillä väsymyksen iskiessä.

Palmujen vierustamaa rantabulevardia kävellessä vastaan tuli hyviä ruokapaikkoja. Välillä oli mahdollisuus levähtää lekottelemassa pitkillä hiekkarannoilla. Kaupungilla ruokapaikkoja piisasi yleisesti joka nurkan takana, jonka huomasi viimeistään turistien huomiosta kilpailevista sisäänheittäjistä.

Espanjalaisen rytmin takia päivällistä syödään vasta todella myöhään illalla, mutta päivän mittaan voi käydä syömässä pieniä tapas-annoksia. Myöhään yölläkin kaupungilla oli kova vilske ja keskellä viikkoakin ravintolat ja baarit olivat Suomeen verrattuna tupaten täynnä. Keskustassa ruoat ovat lähes Suomen hintaluokissa, mutta oluttuopin tai kannun sangriaa saa ainakin puolet kotimaan hintatasoa halvemmalla.

Tunnetuimpia nähtävyyksiä Barcelonassa ovat Sagrada Familian kirkko sekä Parc Güell. Molemmat ovat kuuluisan arkkitehti Antonio Gaudin (1852-1962) käsialaa. Uusgotiikasta viehättynyt Gaudi yhdisteli useita eri tyylipiirteitä luoden omintakeisen arkkitehtuurin tyylinsä.

Sagrada Familia oli iltasella jyhkeä ja epätodellisen näköinen ilmestys. Kirkko on edelleen keskeneräinen, vaikka sen rakennustyöt aloitettiin jo vuonna 1882. Gaudi työskenteli kirkon parissa yli 40 vuotta ja lopulta haudattiin sen kryptoihin. Parc Güell on Gaudin suunnittelema vuonna 1914 valmistunut puisto. Pääsimme käymään puiston ilmaisella puolella, mutta maksulliselle alueelle otettiin vain tietty määrä ihmisä kerrallaan ja jonot olivat suuret. Ilman ennakkolippua tuskin kannattaa edes yrittää. Puistossa oli joka tapauksessa nähtävää, mm. hieno näköalapaikka sekä Gaudin itselleen rakennuttama talo. Alueelle Gaudin suunnittelemat mosaiikkimatelijapatsaat ovat yleinen aihe tuliaiskauppojen myymissä jääkaappimagneeteissa.

Vierailumme aikana oli käynnissä monipäiväinen La Merce-festivaali, joka järjestetään paikallisen suojeluspyhimyksen kunniaksi. Yllättäen kadut valtasi kolmemetristen ihmisnukkejen ja rummunpärinän täyttämä juhlaparaati. Kaupungilla oli myös ilotulituksia ja esiintymislavoja.Barcelonassa riittäisi nähtävää useammaksikin päiväksi.

Kolmen yön reissussa sai mennä aika kovalla sykkeellä, että ehti nähdä mahdollisimman paljon. Luulen, että kaupunki houkuttelee palaamaan vielä uudemmankin kerran.

 

Back to blog