fi en

Mikä ihmeen REDI?

01.12.2015

Helsingin metrolla kulkevat ovat voineet jo pidemmän aikaa huomata, että Kalasataman alueella on käynnissä aikamoinen myllerrys. Metron ikkunasta näkyy valtava monttu, joka on täynnä työmaa-ajoneuvoja ja nostokurkia. 

Paikalle on määrä kohota täysin uusi asuinalue kauppakeskuksineen. REDIksi ristitty kauppakeskus ja sen yhteydessä olevat ensimmäiset torniasunnot tulevat käyttöön vuonna 2018. Hankkeen toteuttava SRV kuvaa kauppakeskuksesta tulevan "noin kaksi kertaa Kampin keskusta suurempi monipuolinen ja kansaivälinen elämyskeskus".

Koko alueen on arvioitu valmistuvan vuonna 2022, jolloin Kalasatamassa komeilee Suomen ensimmäisiä pilvenpiirtäjiä. REDIin rakennetaan kahdeksan tornia, joista kuuteen tulee asuntoja ja kahteen hotelli -ja toimistotiloja. Korkein torneista kohoaa lähes 133 metriin.

Helsingin Sanomat uutisoi keväällä, että joulukuussa Kalasatamaan oli määrä avautua väliaikainen pop up -konttiostoskeskus ennen varsinaisen kauppakeskuksen valmistumista. Erikoislaatuinen hanke kuitenkin peruuntui, sillä viranomaisten vaatimukset tekivät hankkeesta liian kalliin tuottoihin nähden.

REDIn rakentaminen alkoi huhtikuussa louhinnoilla, jotka jatkuvat edelleen. Betonivalut käynnistyivät syksyn aikana. SRV kertoi marraskuisessa työmaaraportissaan, että ensimmäisen tornitalon seinät pilkottavat jo työmaa-aitojen ylitse.

Itäväylältä Keskustaan autolla ajaessaan kannattaa varsinkin talvisten säiden tullessa olla valppaana, sillä ajojärjestelyt Kalasataman kohdalla ovat muuttuneet. Liukkaalla kelillä jyrkissä ajorampeissa ei ole syytä hurjastella.

REDIn asuntojen ennakkomarkkinointi alkaa tammikuussa 2016, ja liiketiloja vuokrataan parhaillaan. Torneissa tulee olemaan asuintilaa noin 2000 ihmiselle, ja kauppakeskukseen tulee yli 200 liiketilaa.

Lisää tietoa luettavissa REDIn sivuilta. Rakennustöiden etenemistä voi seurata SRV:n sivuilta. Tarjolla on ajankohtaistiedon lisäksi jatkuvaa webcam-kuvaa työmaalta.

 

Kuvat: SRV Kuvapankki

Back to blog