fi en

Vuoden 2016 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto katsomo- ja monitoimirakennus Railolle

22.10.2016

Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn nyt kolmatta kertaa myöntämä Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto jaettiin viime viikolla. 

Vuoden 2016 voittajaksi valittiin Rovaniemen keskuskentän katsomo- ja monitoimirakennus Railo, jonka on suunnitellut Arkkitehtityöhuone APRT Oy.

Rovaniemen keskuskenttä on jalkapalloseura RoPS:n kotikenttä, ja sen kupeeseen rakennettu Railo palvelee ennen kaikkea urheilutapahtumia, mutta myös muiden käyttäjäryhmien tarpeita.

Muita esiraadin valitsemia ehdokkaita palkinnolle olivat Lappeenrannan uusi kaupunginteatteri, Espoossa sijaitseva Suvelan Kappeli, sekä Helsingin Hernesaareen rakennettu ravintolan ja saunan yhdistävä Löyly.

Voittajarakennuksen valitsi Suomen entinen pääministeri Paavo Lipponen. Perusteluissaan hän sanoi katsomorakennuksen kohoavan monumentaalisena kaupungin maamerkiksi.

"Näin muodoltaan täydellisen rakennuksen, ikään kuin antiikin temppeli olisi noussut pohjoisen taivaan alle", Lipponen maalaili.

Alvar Aallon suunnitteleman "poronsarvikaavan" alueella sijaitseva 2000-paikkainen katsomo sopii Lipposen mielestä vuonna 1945 suunniteltuun kaavaan täydellisesti.

"Uskollisuus Aallon kaavaa kohtaan kannattaa Rovaniemeä suomalaisen arkkitehtuurin ja hyvinvointisuunnittelun näyteikkunana. Aallon suunnittelemista rakennuksista ja miljöistä on pidettävä huolta", sanoi Lipponen perusteluissaan.


Vuodesta 2011 jaettu Arkkitehtuurin Finlandia myönnetään merkittävästä uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta. Palkinnon tarkoitus on lisätä arvostusta luovaa korkealuokkaista arkkitehtuuria kohtaan sekä lisätä yleisön kiinnostusta suomalaiseen arkkitehtuuriin.


Kuvat: Aaro Artto / Arkkitehtuurinfinlandia.fi

Back to blog